SUKUKIRJA
VAINIKAISET POHJOIS-SAVOSTA
Sukuseuramme julkaisi 4.8.2018 Tuusulassa pidetyssä sukukokouksessa sukukirjan "Vainikaiset Pohjois-Savosta". Sukutaulut lähtevät etenemään kantaisä Henders Wainikaisesta. Hän asui perheineen talollisena ja lukkarina Kuopion kylällä 1600-luvun alkukymmenillä. Asuinpaikka sijaitsi Koljonniemellä, tilan nimi oli Koljola ja se sijaitsi nykyisen Kuopion sataman alueella, mahdollisesti Gust. Raninin myllyn paikkeilla.
Kantaisän ja hänen perheensä elinaikana tapahtui ensimmäisen kerran Kuopion kylän kaupungiksi julistaminen, vuosi oli 1653. Kaupunkiin muuttaville virkamiehille tarvittiin rakennuksia asuin- ja virkataloiksi ja tämän seurauksena perhe joutui ns. pakko-luovuttamaan tilansa. He siirtyivät sen jälkeen tilallisiksi Hiltulanlahteen, mistä suku levittäytyi ympäri Pohjois-Savoa ja myöhemmin läpi Suomen.
Sukututkimuksen lähteinä ovat ensisijaisesti olleet henki-, maa- ja kirkonkirjat sekä mm. Historiallinen sanomalehtikirjasto, eri historiankirjat esim. Pekka Lappalaisen Kuopion historia 1 ja Veijo Salonheimon Savon historia II:2, Savo suurvallan valjaissa 1617-1721.
Varsinainen tutkimuksen ajanjakso sijoittuu 1600 - 1900-luvun alkupuolelle. Lisäksi on mainintoja mm. 1500-luvulla Tavinsalmen pitäjässä eläneistä Vainikaisista. Sukukirjassa on myös tietoja nykypäivien sukuun kuuluvista henkilöistä valokuvineen ja kertomuksineen.
Sukututkimusohjelmaan on tallennettu kaikkiaan 7086 henkilöä. Tuosta määrästä muodostui sukukirja, joka sisältää 1155 sukutaulua, 675 valokuvaa ja 726 sivua.
Sukutaulujen ohella kirja sisältää mm. artikkelit:
Esi-isien asuinalueita 1500-1600-luvuilta
Kuningas Kustaa Vaasa ja Savon Vainikaiset
Vainikaiset tuomiokirjoissa alkaen v. 1647
Perukirjoja 1700- ja 1800-luvuilta
"Arkku arkkuun kiinni", nälkävuodet Savossa
Lukemisen kiihkosta ja tietäjistä Karttulassa ja Pielavedellä
Arja Vainikainen, sukututkija
Sukukirjoja on vielä saatavissa. Hinta on 40 euroa, lisäksi veloitetaan lähetyskulut. Kirjan voi tilata rahastonhoitaja Timo Vainikaiselta, puh. 050 408 2953 tai sähköposti timo.vainikainen1(at)luukku.com
| |
|
|
![]() Vainikaisten sukukirja on lahjoitettu Kuopion kaupunginkirjastolle. Kirjan luovutti sukukirjan kirjoittaja Arja Vainikainen (oik.) kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinaiselle. | |

